Autoretki Venäjän Karjalaan - ystävällisten ja avuliaiden ihmisten maahan 10.-17.6.2002

© Teksti ja kuvat
Jukka Järvinen
Kauko Saarinen

Jyväskylästä Suojärvelle

Matka alkoi Jyväskylästä aamutuimaan aurinkoisessa säässä suuntana Niiralan raja-asema. Ajoneuvona meillä oli edellisenä kesänä Venäjän matkailua varten hankittu Lada 1200L, jolla oli jo tuolloin tehty yksi 2500 kilometrin mittainen ongelmaton Karjalan kierros. Auto oli maksanut 1700 markkaa eikä minkäänlaisia huoltotarpeita ollut ilmennyt. Millään huonolla koslalla ei Karjalaa kiertämään olisi uskaltanut lähteäkään.

Rajamuodollisuuksista selvittiin nopeasti ilman jonotusta. Suomen tullissa laiskoteltiin kyllästyneen näköisinä tiskin takana, naapurin puolella tehtiin ripeästi töitä kuten asiaan kuuluu. Vaihdettiin rupliksi 200 euroa mieheen ja ostettiin venäläinen liikennevakuutus. Matkan selkeä tavoite oli ajaa Äänisen ympäri. Äänisen kiertoon ei ryhdytty välittömästi, vaan ensin lähdettiin ajamaan Keski-Karjalaan Suojärven suuntaan läheltä Pitkärannan risteystä.

Tähän asti olimme körötelleet pientä pätkää lukuunottamatta kestopäällysteistä tietä. Nyt ajoväylä alkoi muistuttaa suomalaista metsäautotietä. Tosin Suomessa metsäautotien leveys on vain kolme metriä. Venäjällä tien leveys on 20 m enemmän ja ojat on vain kohdissa, joissa ojia tarvitaan. Tien pinta oli epätasaista, tärinää ja tutinaa riitti. Heti alkuvaiheessa sattui yksi harvoja eksymisiä. Ajoimme eräässä risteyksessä suoraan, kun olisi pitänyt kääntyä oikealle. Muutaman kilometrin harhailun jälkeen tien kaventuessa virhe valkeni, joten palasimme takaisin.

Tunnelma oli korkealla, olihan meillä tiedossa kiinnostavia ja ennalta arvaamattomia seikkailuja. Ajoneuvossa kiinnitti huomiota etupäästä kuuluva natina. Sen arvelimme johtuvan olosuhteista eikä natinasta enempää huolestuttu. Keskusteltiin kuitenkin huumorimielellä mitä tehdä, jos matka keskeytyisi ajoneuvon rikkoutumiseen. Laadittiin selkeä strategia: toinen jäisi autolle ja toinen lähtisi kävellen tai liftaamalla Suojärvelle apua etsimään.

Auton etupäästä kuuluva natina tuntui vain pahentuvan. Pysähdyimme ja painelimme ajoneuvon etupäätä. Natina kuului autoa painaessa. Ääni siis kuuluu jousista, ei edelleenkään syytä huoleen. Pysähdyksen jälkeen lähtökiihdytyksessä Ladan oikea etupyörä irtosi rymähtäen alapallonivelen katkettua. Matkanteko siis äkkiarvaamatta pysähtyi siihen paikkaan. Nyt tarvittaisiin luovia ratkaisuja ajoneuvon saamiseksi jälleen menokuntoon. Nyt joutuisi tuore strategia testiin. Matkaa kyllä oli Suojärvelle kymmeniä kilometrejä.

Kuinka sattuikaan, taaksemme ilmestyi kuin tyhjästä miliisiauto ja siinä kaksi nuorehkoa miliisimiestä, tumma ja vaaleaharjaksinen. Pienen pähkäilyn ja auton valmistusvuoden selvittyä lähti toinen meistä miliisien kyydissä etsimään korjausapua. Toinen jäi autolle odottamaan. Kukapa olisi aamulla Jyväskylässä uskonut, että toista meistä viedään myöhemmin komeasti miliisikyydillä pitkin Karjalaa. Virkamerkkien perusteella miliisit edustivat Suojärven aluetta. Matka sujui rattoisasti ja turvallisesti herrojen kyydissä.

Jonkin matkaa ajettuamme satuimme kolaripaikalle, jossa mäennyppylällä oli ajettu nokkakolari. Toinen autoista oli Suomen maatunnuksin ja kovasti kalliin näköinen kärry. Autot olivat kärsineet pahasti kolarissa, mutta henkilövahingoilta oli onneksi vältytty. Tässä vaiheessa ehti ajatella, että nyt taisi korjausmatka venyä pitkäksi. Mitä tämän rinnalla painaa yksi tienvarteen hyytynyt Lada. Yllätys oli myönteinen, kun lyhyen tilannekatsauksen jälkeen vaaleatukkainen miliisi jäi paikalle selvittämään kolaria. Tummemman kyydissä jatkettiin avun etsintää. Herrojen nimiä ei voi tässä käyttää, kun esittelyjä ei sattuneessa hötäkässä huomattu tehdä puolin eikä toisin. Keskityttiin vain oleelliseen eikä byrokratiaan, passejakaan ei vilkuiltu.

Noin 30 km:n ajon jälkeen löydettiin Ladan "merkkihuollon" edustaja, joka pakkasi tarvikkeita ja vaihto-osan autoonsa ja sitten takaisin remonttipaikalle. Miliisi puolestaan ajeli omille teilleen, mutta sitä ennen suuret kiitokset (ei rahaa eikä lahjuksia). Paluumatkalla ohitimme kolaripaikan, jossa tilanteen selvittely jatkui. Merkkihuolto ruuvasi uuden osan paikalleen. Onsite-huollon kokonaishinnaksi matkat, varaosat ja asennus pyydettiin 300 ruplaa. Maksoimme helpottuneina reilusti 400 ruplaa eli noin vanhan satasen verran. Avulias ja kohtelias nuorimies esittäytyi Iljaksi. Ilja lähti remontin jälkeen sinne mistä olimme tulleet, siis Pitkäjärven suuntaan.

Ladan rikkoutuminen aiheutti matkaamme neljän tunnin viivästyksen. Onnettomuudessa - tai pikemminkin elämyksessä - oli kaikki onni matkassa. Mitä jos rikkoutuminen olisi sattunut sivutiellä, jossa ei liiku juuri ketään, tai jos vauhtia olisi ollut paljon, tai jos ... Myöhemmin näimme muitakin Ladoja tien poskessa. Oireista päätellen niihin oli iskenyt samanlainen nivelrikko.

Korjausmiestä odotellessa Ladan luokse jääneellä oli aikaa tutkailla mm. kännykän kuuluvuutta Karjalan erämaassa. Remonttipaikalla oltiin juuri kännykän kuuluvuuskentän reuna-alueella. Puhelimen omalla antennilla kenttä ei toiminut. Kun käytti Ladan radioantennia vahvistimena, kenttä oli havaittavissa ja tekstiviestit viuhuivat eetteriin. Venäläinen tekniikka toimi hienosti yhteen Nokian huipputekniikan kanssa. Karjalasta ei soitettu yhtään puhelua, vain muutama tekstiviesti lähetettiin.

Auton korjaamisen jälkeen matka jatkui Suojärven suuntaan. Ohitimme vielä kerran kolaripaikan, jossa edelleen riitti selvitettävää. Auton ohjaus tuntui nyt täsmällisemmältä kuin koskaan ja natina oli poissa. Lähestyimme vähitellen Suojärveä, kun Ladan jarrumerkkivalo alkoi näyttää punaista. Parasta pysähtyä ja katsoa mitä on tehtävissä. Tuskin saimme auton pysäytetyksi, kun taaksemme ilmestyi toinen auto. Siitä nousi tuttu vaaleaharjaksinen miliisi. Näytimme mistä on kysymys. Konepelti avattin. Miliisimme raplasi tottuneesti Ladan johtoja ja merkkivalo sammui. Kaikki oli taas harashoo (=hyvin). Spasiiba ja menoksi!

Saavuimme illan suussa Suojärvelle. Majoituimme Karelia-hotelliin. Hotelissa oli samaan aikaan bussilastillinen suomalaisia veteraanimatkaajia. Päivän taktinen virhe oli ollut juomaveden vähyys. Kun aikaa matkaan oli kulunut remontin takia oletettua enemmän, maistui kaksi tuopillista olutta Karelian baarissa paremmin kuin hyvin.

Hotellissa nautitun aamupalan jälkeen odotti auton luona yllätys. Toinen takarengas oli tyhjänä, joten vararengas alle, jos mieli jatkaa matkaa. Siten piti lähteä etsimään rengaskorjaamoa. Lähin paikka kysyä asiaa oli hotellin vastaanotto. Siellä ei tuntunut oikein tietoa olevan, mutta ystävällisesti kysyjä saatettiin hotellin ylimpään ja samalla hallintokerrokseen. Rengaskorjaamon paikka alkoi selvitä.

Rengaskorjaamo löytyi ohjeiden perusteella ja samalla Suojärven kauppatori, sillä rengasliike on torin kupeessa. Astuimme sisään liikkeeseen, jossa saimme nopean ja ammattimaisen palvelun. Yöllä tyhjentyneen renkaan sisäkumi oli hiertynyt rikki. Renkaan korjaus tapahtui ripeästi. Kirjallisessa laskussa komeili 45 ruplaa eli vanhan kympin verran. Kesken korjauksen rengasliikkeessä piipahti edellisenä päivänä jo kahdesti tapaamamme miliisi. Tervehdimme toisiamme kuin vanhat tutut ja sanoimme tuttavallisesti "privjet!", suomeksi "terve!"

Torielämä näytti samalta kuin missä tahansa muuallakin. Enimmäkseen myynnissä oli tekstiilejä ja ruokatavaraa. Ostimme kaksi kiloa tomaatteja matkaevääksi. Torilla kiinnitti huomiota pari kaukaa idästä tullutta eksoottisen näköistä myyjää, jotka puhuivat keskenään jotain muuta kieltä kuin venäjää.

Rengasremontin jälkeen alkoi olla lounasaika. Hotellin ravintola oli päivällä kiinni. Aivan helposti lounaspaikka ei löytynytkään. Yksi vihje saatiin, mutta sekin paikka oli kiinni. Lopulta päädyimme lounastamaan Suojärven kunnallistalon ruokalassa rakennuksen alakerrassa. Ruoka oli hyvää ja edullista. Lounaan jälkeen käänsimme Ladan keulan kohti pohjoista suuntana Porajärvi. Lähtiessämme Suojärveltä keskustassa liikennevalvontaa hoiti sama miliisi, jonka olimme aiemmin tavanneet jo monesti, viimeksi rengaskorjaamossa. Tämän herrasmiehen tavatessamme meillä oli aina ollut onni matkassa. Saatoimme siis odottaa suotuisia käänteitä matkamme jatkuessa. Mitään teknisiä tai muitakaan ongelmia ei myöhemmin enää esiintynytkään tai niitä ei huomattu.

Suojärveltä Porajärvelle

Ennen lähtöämme Suojärveltä kävimme tankkaamassa polttoainetta. Ladaan sopivaa lyijyllistä 92-oktaanista kuten myös 76-oktaanista bensaa oli hyvin saatavilla koko matkan varrella. Isommilta paikkakunnilta oli saatavissa myös 95-oktaanista bensaa. Kaiken varalta mukana oli 20 litrainen varakanisteri. Huoltoasemilla myyjät olivat metallivahvisteisen lasiseinän suojassa. Myyjältä tilattiin haluttu määrä polttoainetta, maksettiin ja vasta sitten päästiin tankkaamaan. Rahat maksettiin liikkuvan sukkulan avulla. Näin suora kosketus myyjän kanssa vältetään, kuten myös bensavarkaudet. Yksikertaista, mutta toimivaa ja voisi suositella käytettäväksi Suomessakin. Kerran arvioimme tankkiin mahtuvan bensamäärän yläkanttiin. Sekään ei ollut mikään ongelma, vaan liiat rahat palautettiin takaisin. Bensa maksoi noin 10 ruplaa/litra eli likimain kolmannes Suomen hinnoista.

Venäläisistä ja karjalaisista ihmisistä saimme erittäin ystävällisen ja avuliaan vaikutelman kaikkialla. Suojärven ja Porajärven välillä on kolme pientä paikkakuntaa: Toivola, Naistenjärvi ja Kostamus. (Tämä ei ole sama Kostamus joka tunnetaan Suomessa paremmin.) Toivolassa pysähtyessämme meitä jututti hyvin suomea puhuva iäkäs pariskunta, joka kutsui meidän kahvillekin, mutta rupattelun jälkeen jatkoimme matkaa. Kertoessamme joutuneemme miliisin kanssa tekemisiin vanhusten kasvot jäykistyivät. Syy jäykistymiseen selvisi myöhemmin. Pariskunnalla oli talonsa ympärillä hyvin hoidettu pieni kasvimaa. Nuoruudessaan he olivat asuneet Aunuksen seudulla.

Porajärvelle saavuimme kiirehtimättä retken lyhimmän päivämatkan, noin 90 km:n ajon jälkeen. Lehtipuun kirjan mukaan Porajärvellä on "hotelli". Kyselemme erään kaupan edessä hotellin sijaintia. Auttavasti suomea puhuva nuori nainen kertoo majapaikan sijainnin, mutta sanoo samalla, että hänen isänsä voi tulla neuvomaan tarkemmin. Hetken odoteltuamme tuli paikalle tytön hyvin suomea puhuva isä, joka istui muitta mutkitta kyytiin neuvomaan tien majapaikkaan. Opastus olikin paikallaan, sillä paikkakunnan hotellia ei ole merkitty mitenkään. Majoitusliike oli tyyliltään kuin menneitten aikojen matkustajakodit Suomessa. Kaikki välttämätön löytyi. Lisäksi käytettävissä oli kaasuhella ruoan valmistamiseksi. Valmistimmekin iltamuonan majoituspaikan keittiössä. Peseytyminen hoitui uinnilla lämpimässä Porajärvessä. Varustukseltaan majapaikka oli matkan vaatimattomin, mutta aivan toimiva ja uni maistui hyvin. Mitään häiritseviä ääniä ei kuulunut, vaikka muitakin matkailijoita hotellissa näytti olevan. Huoneen oven lukko ei toiminut, mutta tuommoinen pieni yksityiskohta ei matkailijoidemme unta häirinnyt. Kaksinkerroin oven väliin taitettu sanomalehti näytti hyvin riittävän tässä rehellisten ja ystävällisten ihmisten maassa. Majoitus oli retken edullisin, yhteensä vain 140 ruplaa, noin 35 mk.

Aikakone on keksitty. Porajärveä voi sanoa idyllisten karjalaiskylien prototyypiksi. Kyläraitilla kiireettömyys on kouriintuntuvaa. Lehmät märehtivät helteisessä säässä puiden varjossa kaupungin keskusraitilla. Tuntuu kuin olisi palattu ajassa 50 vuotta taaksepäin tai enemmänkin. TV-antennit ja silloin tällöin ohi kulkeva ajoneuvo - usein sivuvaunumoottoripyörä - paljastivat, että nykyajassa eletään. Kylässä on monta kauppaa, useimmissa myös suomenkielistä tekstiä seinällä. Lähes joka talon pihassa haukkui koira. Matkailijalle uutta oli taloihin tieltä johtavat pitkospuut tai laudat. Näin estetään kätevästi jalkineiden sottautuminen kelirikkokauden kuralätäköissä.. Maatilkut talojen ympärillä olivat hyvin hoidettuina kasvimaina.

Aamulla kävimme keskustan mukavassa ruokalassa eli stolovajassa juomassa teet piirakoineen. Aamupala maksoi huimat 6 ruplaa 80 kopeekkaa annos (n. 25 centtiä tai 1 mk 50 penniä). Sallittakoon hyvin kuvaava lainaus Lehtipuun kirjasta: "Kauniisti järvien keskellä sijaitseva Porajärvi on alueellinen keskuskylä, jossa on sekä palveluja, että kuvattavaa. Suhteellisen suuri kyläkokonaisuus sijoittuu leveän joki-järvireitin molemmille rannoille tarjoten sekä kauniita maisemia, että hyviä palveluja". Porajäven luonnonläheisyyttä korostivat lukuisat linnunpöntöt. Lisäksi vanhaan maalaisidylliin kuuluvat pääskyset ja kottaraiset olivat silmiinpistävän runsaslukuisia. Isommista linnuista mainittakoot naakat ja varikset. Erityisesti naakkoja tuntui olevan runsaasti Porajärvellä ja muuallakin Karjalassa. Sen sijaan Jyväskylässä hyvin tavallinen kulttuurilintu harakka näytti havaintojen vähyyden perusteella olevan Karjalassa suorastaan harvinaisuus.

Porajärven kiireettömään idylliin tulee kuitenkin särö, kun kylän elämää seuraa hetkisen avoimin silmin. Siellä täällä näkee juoppojengejä istumassa harrastuksessa parissa tai kulkevan horjuen kylän raitilla. Tilastojen mukaan miesten odotettavissa oleva elinikä on Venäjän Karjalassa käsittämättömän alhainen, reilusti alle 60 v. Juoppouden kirous on yksi ilmeinen syy eliniän lyhyyteen. Mikä lieneekään syy juopotteluun, sen selvittely ei kuulu tämän kertomuksen aihepiiriin.

Porajärvellä olisi voinut lepuuttaa hermojaan pitkäänkin, mutta eteenpäin menevän mieli. Ruokakaupasta ostettiin tavalliset retkieväät eli mineraalivettä, leipää ja banaaneja. Kännykkä ei Porajärvellä toiminut, mutta uutispimentoon ei silti jouduttu. Lyhytaaltoradiolla kuunneltiin aamuisin Ylen uutiset. Kuuluvuus oli hyvä.

Matkalla Kontupohjaan

Retken seuraava tavoite ja yöpymispaikka olisi Kontupohja. Ajomatkaa oli tiedossa melkoisesti. Merkittäviä pieniä paikkakuntia matkan varrella olivat Soutjärvi, Juustjärvi ja Hirvas. Juustjärveltä löytyi vanhaa kylämiljöötä järven rannasta. Lehtipuun kirjan mukaan elämää kylässä on vain kesäisin. Muutaman iäkkään ihmisen näimme kylänraitilla. Yksi kohtaamamme nainen tapaili myös suomen sanoja. Päivän mittaan ajelimme pitkiä rupeamia ilman asutusta ja ruokapaikkoja. Niinpä turvauduimme toisen kerran kuivamuonaan. Valmistimme lounaan Trangian keittimellä lintujen laulua kuunnellen.

Karttaa lukien pyrimme ajamaan Kontupohjaan lyhintä mahdollista tietä. Sivuutimme risteävän tien ja jouduimme ajamaan pidemmän kaavan mukaan. Seuraavana päivänä meille selvisi ohiajon syy, risteävää tietä ei ollut viitoitettu mitenkään. Samasta syystä emme löytäneet mainostettuja Kivatsun putouksia. Jäipähän jotain katsottavaa seuraavaan kertaan.

Kontupohjaa lähestyessämme tekstiviesti ilmoitti tulostaan, olimme taas kännykän kuuluvuusalueella. Vähitellen alkoi näkyä myös paikkakunnan varakkuus, kuten autoja ja vieläpä varsin laadukkaita. Päätieltä oli nähtävissä myös Kontupohjan maamerkki, paperikombinaatti, joka tuo vaurautta ja hyvinvointia Kontupohjan alueelle. Muista tehtaista on mainittava ainakin kiviveistämö.

Majoituimme hienoon Vojazh-motelliin päätien varrella. Motellissa oli vartija sisällä ja ulkona auton paikoitusalueella. Meillä oli käytössä sviitti jaTV. Tässäkään paikassa virkailijat eivät osanneet englantia.

Poistuessamme ulkona ollut vartija tarkasti vielä kuitista, että hotellimaksu oli suoritettu - jämptiä ja asiallista meininkiä. Vojazh oli hieno, steriili ja kaikki tiptop, mutta vailla Porajärven hotellin vertaista persoonallista nostalgiaa ja ainutlaatuisuutta. Majoittumisen hinta oli tällä kertaa 1035 ruplaa eli yhteensä 250 markkaa. Näin kalliisti eivät matkailijamme ole tottuneet öitään viettämään, mutta joskus tulee antauduttua hienosteluunkin.

Kontupohjassa on ison ja varakkaan paikan tuntua. Siellä on myös yksi Karjalan merkittävimmistä vanhoista puukirkoista. Kirkko on yli 200 vuotta vanha ja sijaitsee järven rannalla lähellä paperikombinaattia, jonka hajusta tuli elävästi mieleen surullisen kuuluisa Lievestuoreen lipeälampi Keski-Suomessa. Puukirkon opas oli ongella rannassa tullessamme paikalle. Pääsylippu kirkkoon maksoi 10 ruplaa.

Kontupohjasta matka jatkui pohjoiseen kohti Karhumäkeä. Samalla alkoi matkan päätavoite, Äänisen kierto. Emme kuitenkaan ajaneen aluksi suoraan pohjoiseen johtuen Kontupohjan pohjoispuolella olevista laajoista tietöistä. Ajoimme takaisin samaa reittiä, jota olimme edellisenä päivänä tulleet. Erilaisia historiallisia kulttuurikohteita vilisti Lehtipuun kirjan mukaan ohi tuon tuosta. Tiettävästi myös Venäjän entisen presidentin Boris Jeltsinin kesähuvila oli lähettyvillä jossain matkan varrella. Asiaa tarkemmin harkittuamme emme kuitenkaan lähteneet neuvottelemaan Boriksen kanssa Karjalan palauttamisesta, varsinkaan kun ei ollut tietoa olisiko Boris paikalla. Olihan Venäjän ex-presidentti historian ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu maan johtaja, joka Suomessa käydessään julkisesti myönsi Karjalan valtauksen perustuneen Stalinin väkivaltapolitiikkaan.

Käppäselän kautta Karhumäelle

Jo ennen matkaa oli ollut puhetta, että Käppäselkä on yksi kohde, jossa täytyy käydä, jos vain on mahdollista. Käppäselkä on 16 km sivuun päätieltä Pietari-Murmansk ja 30 km ennen Karhumäkeä. Käppäselässä on pari kauppaa ja posti. Kylänraitilla kameran kanssa kulkeva matkailija lienee harvinaisuus. Kuvatessamme paikkakunnan yhtä komeinta asuintaloa tuli talon asukas tuohtuneena paikalle. Tyynnyttävä keskustelu näytti rauhoittavan kiihtynyttä miestä. Hän ilmeisesti totesi, että ei tässä taida olla kysymys mistään CIA:n agenteista vaan suomalaisista turisteista, tsuhnista.

Käppäselässä oli kaksinkertaista nostalgiaa. Toinen reissaajistamme oli käynyt siellä jo 11 vuotta aiemmin Äänisen pohjoisosan kiertävällä polkupyöräsafarilla. Silloin oli ajettu kapeaa soratietä Kontupohjasta Lisman kylän kautta Käppäselkään. Käppäselässä oli yövytty perhemajoituksessa ja jatkettu edelleen sorateitä pitkin Karhumäen suuntaan. Nyt luonnollisesti käytiin katsomassa silloista majapaikkaa. Talon hyvin suomea puhuva isäntä oli tällä välin siirtynyt ajasta ikuisuuteen, mutta pirteä emäntä oli paikalla. Emännän kanssa vaihdettiin tärkeimmät kuulumiset ja muisteltiin 11 vuoden takaista käyntiä. Meille olisi ollut tarjolla ruokaa ja yösijakin, mutta lyhyen neuvonpidon jälkeen palasimme takaisin päätielle ja matka jatkui kohti Karhumäkeä.

Karhumäki vaikutti niin rempallaan olevalta paikkakunnalta, että siellä mekin olimme maiseman komistus. Nähtävyyksistä voidaan mainita keskusaukio, jonka yhtä reunaa koristaa toisen maailmansodan muistomerkkinä jalustalle nostettu panssarivaunu. Vaunun tykki sojottaa länteen. Sen kyljessä lukee vapaasti käännettynä: "Saksalais-suomalaisesta vihollisesta saadun voiton muistomerkki v. 1941-44". Muistomerkkiin liittyen nähtävyyksiin kuuluvat myös suomalaisten kaivamat poterot ja juoksuhaudat kalliorinteessä kaupungin kyljessä.

Aukion vastakkaisella reunalla on kauppakeskus, joka ison kyltin mukaan on avoinna klo 8-20. Rakennuksesta sai masentavan vaikutelman: ylhäällä oli ikkunoita rikki ja katolla kasvoi koivuja. Paikalla kävellessämme kello oli jo yli 20, niinpä jäi katsomatta oliko kauppakeskuksessa yleensä mitään toimintaa. Keskusaukion yhdellä reunalla on kulttuuritalo. Kyseltyämme hotellissa ravintolaa meitä neuvottiin paikkaan nimeltä Pentagon, joka löytyi kulttuuritalon takaa. Nimi osoittaa huumorintajua ja oli kirjoitettu latinalaisin kirjaimin! Nautimme maistuvat Baltika-oluet ravintolan terassilla.

Äänis-hotellimme ei sekään ollut parhaimmassa kuosissaan. Alaherran ravintola oli suljettu remontin takia jo edellisenä kesänä eikä remontin valmistumisesta ollut merkkejä näkyvissä. Sama lohduton linja jatkui muualla. WC:ssa oli ilmeisesti joskus ollut suihkukin, mutta osa putkista oli sittemmin poistettu. Lavuaarin hanoista tuli vain kylmää vettä, mutta hyvä niinkin. Lavuaari ja lattia olivat vinksin vonksin. Vessan vesisäiliön kansi puutui. Ei liene yllätys, ettei hissikään toiminut. Mainitut pikkuseikat eivät tottuneita maailmanmatkaajia mitenkään häirinneet - olivatpa vain pikantteja ja mieleenpainuvia yksityiskohtia. Kaikki oleellinen löytyi eli mukava sänky puhtaine liinavaatteineen ja vessa vei ihmisen luonnolliset eritteet. Nukuimme hyvin. Aamulla olimme levänneinä valmiina lähtemään kohti uusia seikkailuja. Majoituksen hinta oli tällä kertaa yhteensä 620 ruplaa 76 kopeekkaa.

Karhumäen hotelli näyttää kaukaa katsoen edustavalta ja on hyvällä paikalla. Sen remontointi ilmeisesti olisi vaikeampaa ja kalliimpaa kuin kokonaan uuden hotellin rakentaminen. Hotellin kunnosta päätellen sinne eivät ainakaan suomalaiset ryhmämatkailijat juurikaan asetu, vaan tyytyvät pelkkään piipahdukseen kaupungissa. Harmi, sillä näin myös matkailijoiden rahat pysyvät tiukasti lompakoissa. Toinen matkailijoistamme oli yöpynyt samassa hotellissa jo 11 vuotta aiemmin. Silloinkin oli peseytyminen hoidettu luonnonvesissä, mutta ravintola oli sentään ollut toiminnassa.

Varsin pienellä vaivalla Karhumäen ankeaan ilmeeseen saisi parannusta kuten leikkaamalla nurmikoita ja kukkaistutuksin. Suuressa maassa ovat ongelmatkin suuria ja asioiden painopiste lienee muualla kuin silmän palvonnassa? Tosin ilman konsulttia jäi epäselväksi mihin ihmisten luova energia Karhumäellä käytetään. Karhumäen ilopillereiksi jäivät edellä mainittu Pentagon ja keskustassa valokuvaamaamme pari ujostellen punastelevaa kuvankaunista tyttöä. Venäläinen naiskauneus on maailmankuulua ja tätä käsitystä matkamme vain vahvisti.

Jatkoimme matkaamme hyvissä ajoin ja hankimme jo tavaksi tulleet matkaeväät ruokakaupasta - vettä, leipää ja banaaneja. Aamupalan ja lounaan nautimme joka päivä "online" auton liikkuessa. Mitäpä sitä matka-aikaa joutavaan paikoillaan istuskeluun tuhlaamaan.

Äänisen takamailla kohti Puudosia

Pian Karhumäen jälkeen on Sandarmohin joukkohaudat männikön keskellä. Lainaus Lehtipuun kirjasta: "Pindushin ja Poventsan puolivälistä löydettiin 1990-luvun puolivälissä 1111 Stalinin uhrin joukkohauta. Uhrit olivat Solovetskin luostarin vankeja. Uhrit surmattiin 27.10.-4.11.1937. Monen suomalaisen esivanhemmat katosivat Stalinin vainoissa, kunnes heidät löydettiin täältä."

Joukkohaudoille on päällystetty tie 1,2 km sivuun päätiestä. Tulijaa odottaa viesti: "Ihmiset älkää tappako toisianne!". Muistomerkkejä on laajalla alueella. Ortodoksisessa rukoushuoneessa on kansio, jossa on luettelo kaikista uhreista. Joukkohaudoilla käynti on karmaiseva kokemus, kun mielikuvat tapahtuneesta nousevat tajuntaan.

Seuraava merkittävä paikka on Poventsa ja Poventsan eli Stalinin kanava, joka yhdistää Äänisen Belomorskiin ja Vienanmereen. Poventsassa on jalustalle nostettu tykki taistelujen muistomerkkinä, tykinpiippu suunnattuna länteen. Toinen muistomerkki on omistettu kanavan rakentamisessa menehtyneiden muistolle.

Kanavan rannalla oli laitumella lehmiä. Vanhahko mies piti karjaa silmällä. Paidattoman miehen rinnassa oli Lenin-tatuointi muistona uljailta Neuvostoliiton päiviltä. Aamulla olimme vahingossa ostaneet evääksi "sämpylöitä", joiden sisältä paljastui lihatäyte, jauhelihaa tai mitä lieneekään - yäh! Tämä voi olla hyvinkin toimiva eväspaketti, mutta sellaiseen ei ole Suomessa totuttu. Ojensimme sämpyläpussin lehmipaimenelle, joka ilmeestä päätellen oli ilahtunut yllätyseväistämme.

Pian Poventsan jälkeen ajosuunnassamme päätien oikealla puolella on Suuren Isänmaallisen sodan sankarihautausmaa. Suora rivistö satoine hautakivineen on vaikuttava näky. Tämä on sankareitten hautuumaa, koska tänne haudattu olivat kuolleet vihollista vastaan käydyissä taisteluissa. Aiemmissa Sandarmohin joukkohaudoissa lepää järjestelmän tappamia omia kansalaisia, "yhteiskunnan vihollisia". Sankarihaudoista Lehtipuun kirja ei mainitse mitään. Mekin ajelimme tällä kertaa epähuomiossa ohi, mutta se oli hyvin muistissa vielä 11 vuoden takaa.

Tie Poventsasta eteenpäin jatkui varsin hyvänä. Liikenne oli vähäistä ja asutuskeskuksia harvakseltaan. Hiukan isompi paikka on Tsolmuinen, jolle Lehtipuun kirjassakin on omistettu monta kuvaa tekstin ohella. Yksi merkittävistä nähtävyyksistä on vanha kirkko järven rannassa.

Tsolmuisten jälkeen seuraavat merkittävät paikkakunnat ovat Pälmä ja Uusi Pälmä. Alkuperäinen Pälmä on nostalginen paikka Pälmäjoen ylittävine puusiltoineen ja vanhoine puurakennuksineen. Puusillalta saattoi katsella joessa kuhisevia kalaparvia. Sillan ylittäminen autolla näytti liian uskaliaalta. Niinpä kävelimme sillan yli toiselle rannalle. Sillan kupeessa oli eräs mies paraikaa uimassa. Vaihdoimme muutaman sanan ja saimme kuvausluvan. Vanhahko rouva esitteli meille ystävällisesti asuinpaikkansa nähtävyyksiä joen varrella. Kävimme myös kylän pienessä puisessa kirkossa.

Ennen paluuta autolle jututimme vielä traktorinsa lähettyvillä puuhailevaa paidatonta isäntää poikansa kanssa. Miehen paljaassa ihossa näkyi runsaasti mäkäröiden puremia. Mäkärät viihtyvät hyvin puhtaassa, virtaavassa vedessä. Isäntä ei osannut suomea, mutta emäntä kuulemma osasi, vaan ei ollut paikalla. Traktorin runsaisiin lisävarusteisiin näytti kuuluvan myös suomalainen Hankmo-äes. Isäntä sanoi äkeen toimivan hyvin.

Pälmän nostalgisessa ja ystävällisessä ilmapiirissä olisi voinut viihtyä pitkäänkin, mutta tsuhnien oli pian jatkettava matkaa kohti uusia seikkailuja.

Uusi Pälmä on puutavaran kauttakulun keskus. Äänisen rannassa on satama, josta puutavara lastataan laivattavaksi eteenpäin. Paikkakunnalla ei ole matkailijaa kiinnostavia palveluja, mutta kyläkaupasta täydennettiin muonavarastoa

Seuraava yöpymispaikkamme oli Puutoisissa (Puudosi, Pudozh) Äänisen itäpuolella. Rappeutuneen Karhumäen jälkeen Puutoinen tuntui elämää pursuavalta ja energiseltä kaupungilta: uusia punatiilirakennuksia, useita kauppoja ja ravintoloita. Lehtipuun kirjan mukaan Amadeus-hotelli sijaitsee aivan kaupungin keskustassa Karl Marksa -kadulla. Kirjatieto täsmäsi ja astuimme sisään. Vapaita paikkoja löytyi ja kävimme taloksi. Eri maksusta sai nauttia lämpimästä suihkusta ja saunasta. Majoituksen hinta oli tällä kertaa 378 ruplaa.

Hotelliin kirjautumisen jälkeen lähdimme jalkaisin ihmettelemään kaupungin menoa ja ruokailemaan. Puudosissa paloi filmiä eikä turhaan, kun aivan hotellin vieressä keskusaukiolla seisoo ylväästi V. I. Leninin patsas. Ruokapaikaksi valitsimme uuden siistin ravintolan, jonka ainoa häiritsevä tekijä oli kovaääninen musiikki. Sekin vaimeni, kun sanottiin, että kiitos vähempikin ääni riittää mainiosti. Asiakas on oikeassa Venäjälläkin. Syötiin oikein herroiksi välikyljykset ja juotiin oluet. Maistuva kyljys ja puoli litraa olutta maksoi 80 ruplaa eli parikymmentä vanhaa markkaa. Paikan kruunasi meitä palvellut nuori ja pirteä nainen.

Iltaohjemana oli saman ravintolan terassilla istuskelua ja Baltika-oluen nautiskelua. Pian ympärillämme oli puudosilaista juttuseuraa. Kaljaveikkojen seurassa oli parasta, että venäjää osaava ei osannut venäjää nyt lainkaan ja venäjää osaamaton yritti puhua sitä senkun kerkisi. Näin siksi, että ohuehkot venäjän taidot saattaisivat joutua liian koville. Mitään kieliongelmia ei nytkään ollut. Sujuvasti selvitettiin mistä tulemme ja keitä olemme. Myös urheiluasioita käsiteltiin perusteellisesti kuten Myllylän ja Lazutinan dopingit talviolympialaisissa. Englantia eivät juttukumppanimme osanneet, joten tyydyimme pääosin äidinkieliimme puolin ja toisin. Mukavan juttutuokion jälkeen illalla Amadeukseen kävellessä näkyi taivaalla synkkiä sinimustia pilviä. Tähän asti retkemme oli sujunut aurinkoisessa ja jopa polttavassa säässä.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme sateeseen. Ennen lähtöä kuulimme pitkästä aikaa myös suomenkielistä puhetta. Eräs suomalainen herra oli työmatkalla ja menossa johonkin seminaariin. Tankkasimme Ladan ja ostimme tuttuja eväitä eli leipää, vettä ja banaaneja. Kaupungin eteläpuolella tie ylittää leveän Vodlajoen. Vodlajoki saa alkunsa Vodlajärvestä, jonka alueella on Euroopan suurin luonnonpuisto. Se on tunnettu myös kalastusmahdollisuuksistaan.

Tie Puudosista etelään jatkui hyvälaatuisena. Itse asiassa ajoimme pätkän koko retken parasta tietä: uutta, leveää, tasaista ja suoraa. Sateesta huolimatta tiellä ei näkynyt missään vesilammikoita. Tien pinnan viimeistelyssä lienee käytetty uusinta venäläistä mittaus- ja lasertekniikkaa. Siellä kelpaisi Suomenkin tiehallinnon käydä ottamassa oppia. Äkkiä tie muuttui sorapintaiseksi ränniksi. Tie oli edelleen levää, mutta kuoppaista. Jäljistä päätellen autoilijat etsivät mutkitellen otollisia ajolinjoja. Sade jatkui, mikä vaimensi tärinää ja vielä enemmän pölyä. Parasta ajouraa etsiessä oli kerran vähällä, ettei meitä ohittanut auto törmännyt kylkeemme. Ohituksen jälkeen autosta näytettiin kansainvälisiä käsimerkkejä.

Vytegrasta koukaten Syvärille

Muutama kylä, vanhoja idyllisiä rakennuksia ja yksi puusilta nähtiin ennen seuraavaa isompaa kaupunkia, joka on Vytegra Äänisen eteläpäässä. Vytegra sijaitsee Vologdan oblastissa, jonne tultiin Karjalan tasavallasta. Oblastien eli alueiden rajalla on komea neuvostotyylinen maamerkki, mutta ei mitään toimintaa.

Vytegrassa on hotelli, kauppoja ja nähtävää. Päivä oli vasta aluillaan, joten emme olleet hotellista kiinnostuneita. Lehtipuun kirjan mukaan Vytegra sijaitsee noin 428 km Pietarista itään. Maamerkkinä on iso ortodoksinen kirkko. Kirkossa toimii museo, josta saattoi ostaa myös matkamuistoja. Kaupungista 2 km Pietarin suuntaan on suuren Vytegrajoen kanavan yli kulkeva silta. Tämä vesireitti yhdistää Äänisen Volgan reitille. Kanavan sulun ohitti silmiemme edessä kaksi matkustajalaivaa Äänisen suuntaan.

Vytegrasta länteen mennessä tien kunto heikkeni nopeasti. Koimme koko retken heikkolaatuisimman ajouran. Paikoin soista maaperää oli vahvistettu tien poikki asetetuilla parruilla. Missään vaiheessa ei silti ollut välitöntä vaaraa, ettei Ladamme olisi päässyt eteenpäin, mutta olipahan aitoa seikkailun tuntua. Missä tie oli pahimmillaan, siellä oli myös luvassa parannusta asiaan. Äänisen eteläpäässä oli käynnissä laajat tieverkoston parannustyöt. Jo muutaman vuoden päästä Äänisen ympäri päässee kestopäällystettyä tietä.

Olimme retkemme eteläisimmässä pisteessä. Totesimme, että Petroskoihin emme päivän kuluessa millään ehtisi, jos aikoo tutustua nähtävyyksinkin. Niinpä päätimme ajaa seuraavaksi yöksi Podporozheen (Koskenala), reilut 150 km Vytegrasta länteen.

Tie oli paikoin erittäin huonokuntoista, paikoin taas erinomaista kestopäällysteistä väylää. Ohitimme Isänmaallisen sodan muistomerkin, jossa on teksti: "Tänne pysäytettiin vihollinen 1939-44". Keitähän lienevät viholliset olleet? Perillä olimme pitkästä aikaa taas kännykän kuuluvuusalueella. Majoituimme hotelliin. Hotellissa oli muitakin matkaajia. Yöllä kuului melkoista elämöintiä käytävältä ja naapurihuoneista. Majoituksen hinta oli nyt yhteensä 400 ruplaa.

Koskenalan kaupunki levittäytyy laajalle alueelle. Nähtävyyksistä voi mainita ainakin vesivoimalaitoksen. Vaikka oli sunnuntai-ilta, olivat monet ruokakaupat auki myöhään yöhön. Täydensimme muonavarastoja seuraavaa päivää varten. Kotimatka alkoi olla jo lähellä, joten ostimme samalla kertaa askin viidennen luokan paperossia (holkitonta käärittyä tupakkaa) tuliaisiksi. Myyjätär näytti kummeksuvan herrojen ostoksia. Urheilullisina miehinä emme toki itse pistä moista pahanhajuista savuavaa sätkää hampaidemme väliin. Myöskään väkevää viinaa meistä ei kumpikaan nauti, paitsi toinen ulkoisesti allergiavapaana partavetenä ja naarmujen desinfiointiin. Partavesikäyttöä varten oli jo Suomesta tullessa mukana puolen litran pullo laimeaa pirtua väkevyydeltään 80%.

Aamulla matkaan ja kohti Äänisen rannan vepsäläiskyliä. Ajoimme rivakasti edellisestä päivästä tuttua reittiä takaisin.

Syvärin yli Vepsäläiskyliin

Äänisen kiertomatkalla on yksi este, jota ei voi ylittää ajamalla. Leveän Syvärin yli on mentävä lautalla. Lauttaa saimme odotella runsaan tunnin. Tänä aikana Syvärille kulki Ääniseltä parikin isoa laivaa. Syvärin ylitystä odotellessa oli aikaa tehdä havaintoja ja muistiinpanoja. Räystäspääskyillä oli menossa pesänrakennuspuuhat. Pesiin haettiin kosteaa mutaa vesilammikoista, joita oli vielä siellä täällä sateen jäljiltä. Pesiensä rakennuspaikaksi pääskyt olivat valinneet lautan ylärakenteet. Lautan arviolta reilun kilometrin edestakainen liike ei ilmeisesti haitannut lintuja lainkaan.

Luontoon liittyviä havaintoja teimme matkan aikana paljon: bongasimme lukuisia Suomessa jo melko harvinaisia lintuja. Ruisrääkänkin ääntelyä kuulimme seitsemän kertaa. Kiinnostava yksityiskohta oli, että kesä vaikutti vehmaammalta kuin Suomessa. Tämä johtui siitä, että kesän eteneminen muun muassa Syvärillä oli selvästi myöhässä kotipaikkaamme Jyväskylään verrattuna. Jyväskylässä voikukat olivat kukkineet jo ajat sitten, mutta Karjalassa kukinta oli paraikaa menossa, vaikka olimme selvästi Jyväskylää etelämpänä.

Syvärin ylittämisen jälkeen saavuimme vepsäläisalueelle, jossa on useita kyläkokonaisuuksia pienin välimatkoin. Arkkitehtuuriltaan kylät ovat ainutlaatuisia, idyllisiä ja yhä asuttuja. Kylät sijaitsevat Äänisen rannalla, jonne avautuu upeat näkymät paikoin korkealta rantatörmältä. Kylistä mainittakoon Syvärin suunnasta suurimpina Kallio, Himjoki, Kalajoki, Shoutjärvi ja Vehkaoja. Himjoella pysähdyimme kuvaamaan kyläraitin näkymiä. Kuvaamamme mummo tarjosi meille maistuvat pullat ja piirakat.

Shoutjärvellä on hyvin merkittävä vepsäläismuseo, jossa on syytä poiketa. Museossa oli nähtävissä suuri valikoima maa- ja kotitaloudessa käytettyjä työvälineitä. Erinomaisena oppaana toimi hyvin suomea puhuva Helsingin yliopistossakin opiskellut nainen. Työvälineiden ohella nähtävillä oli vepsän aapinen. Oppaan ja kirjoitetun aineiston perusteella suomen ja vepsän läheinen sukulaisuus kävi hyvin selville. Monet käytännön elämään liittyvät sanat ovat samoja tai melkein samoja. Huomiota kiinnitti, että kun suomessa on käytössä vain yksi s-kirjain, niin vepsässä s-kirjainten valikoima lienee likimain sama kuin venäjässä. Venäjässä jotkut sanovat olevan seitsemän erilaista s-kirjainta. Kirjoitettuna onkin, mutta ei sentään äänteinä. Osa näistä on saatu liittämällä kaksi äännettä yhteen esimerkkinä sana "tsuhna", jossa suhausta on laajennettu t-kirjaimella.

Petroskoin kautta Aunukseen

Shoutjärven museon jälkeen olivat huomattavimmat vepsäläisnähtävyydet takana. Jatkoimme matkaa suuntana Petroskoi, Karjalan tasavallan pääkaupunki. Meille molemmille Petroskoi oli entuudestaan tuttu, joten tällä kertaa tyydyimme pääkaupungin läpiajoon. Läpiajoväylä oli paikoin järkyttävän kuoppainen, suuressa maassa myös toleranssit ovat suuret. Petroskoin jäädessä taaksemme ajoimme liikenneympyrään. Totesimme oikeaksi nurinkuriselta tuntuvan säännön, jonka mukaan ympyrässä ajava väistää liikenneympyrään saapuvaa? Kiertoliittymässä sentään ajettiin normaalisti vastapäivään.

Petroskoin sivuutettuamme meidät ohitti reipasta vauhtia Lada Niva peräkärryineen ylittäen voimassa olevan nopeusrajoituksen ilmeisen selvästi. Kohta Lada vauhdikkaine kuskeineen oli tien poskessa miliisin puhuttelussa. Liikennevalvonta Venäjällä siis toimii. Pian sama auto taas ohitti meidät vauhdikkaasti. Liikennegangsterit ovat tapojensa orjia Venäjälläkin.

Lounastimme mukavassa motellissa parikymmentä kilometriä Petroskoista Aunuksen suuntaan. Ruokalistaa tutkiessa kaikki ei valjennut yhdellä silmäyksellä. Mitään ongelmia listan selvittelyssä ei ollut. "Mitä lihaa tämä on" -kysymykseen saatiin salin puolelta vastaus "röh-röh" eli sikaahan se. Kiitimme erinomaisesta avusta, mutta tilasimme kuitenkin kananpoikaa. Liha taisi varmistua kananpojaksi "kot-kot"-äänillä? Kielillä puhuminen on helppoa, kun imitointi on hallussa.

Aunus muistuttaa maastoltaan suuresti Kyrönjokivartta Pohjanmaalla. Joki virtaa rauhallisesti tasaisen peltomaiseman läpi, riippusillat ylittävät joen ja kummallakin puolella on maantie - idyllisen kaunista kulttuurimaisemaa. Nuoriso viihtyi illan suussa joen varressa ja riippusiltojen tuntumassa. Pari onkijaa narraili kaloja.

Aunuksen näkymiä ihaillessa köröttelimme Ladalla kaikessa rauhassa, kunnes miliisi pysäytti meidät 40 km:n nopeusrajoitusalueella. Pyydettiin näyttämään auton asiapaperit ja ajokortti. Miliisin mukaan automme nopeus olisi olut 58 km/t. Tiukka vastaus suomeksi: "Ei voi olla mahdollista", riitti vakuuttamaan virkavallan edustajat ja pääsimme jatkamaan välittömästi matkaa. Meitä jäi askarruttamaan, mistä tapauksessa oikein oli kysymys - rahastusyrityskö? Vauhtia ei missään tapauksessa ollut väitettyä lukemaa. Jälkikäteen tulimme johtopäätökseen, että tutkassa oli ollut aivan muu kellonaika kuin olisi pitänyt. Silloin miliisikin totesi, ettei rahastusyritys tule tällä kertaa onnistumaan

Aunuksessa käy paljon suomalaisia matkailijoita. Olonia-hotellissa sai kaikki palvelut suomeksi vastaanotosta ravintolatiloihin. Suomea kuuli myös hotellin ulkopuolella paikallisten asukkaiden suusta. Matkailun tuomana lieveilmiönä hotellin lähelle oli kerääntynyt rahankerjääjiä sekä pientavaran yli-innokkaita kaupustelijoita. Majoituslaskussa hinnat olivat euroina 23 euroa/hlö. Yhteissummaksi oli saatu 1363 ruplaa eli matkan kallein yöpyminen. Summa nousee vielä, kun siihen lisätään auton vartioimis- tai suojelumaksu 6 euroa, noin 177 ruplaa.

Aunuksesta kotimatkalle

Makeasti nukutun yön jälkeen koitti lomaseikkailun viimeinen aamu. Ennen lähtöä oli vielä aikaa seurata hotellin lähellä torielämää, käydä kaupoissa ja ottaa valokuvia. Aunuksessa ja siitä länteen pärjäsi hyvin suomella. Kotia kohti viiletettiin varsin reippaasti., mutta nopeusrajoituksia noudattaen. Ei tässä mitään kaahareita olla. Vanhan rajan tuntumassa pysähdyttiin hetkeksi jaloittelemaan. Totesimme yhdestä suusta, että juuri tässä rajan kuuluisi nytkin olla. Pyykki olisi valmiina, ei tarvita kuin päättäväiset neuvottelut Karjalan palauttamisesta. Vanhalla rajalla pari lasta oli myymässä kukkia. Tyttö ja poika kuuluivat olevan kotoisin Pietarista ja viettämässä kesälomaansa. Tie Aunuksesta nykyiselle rajalle on varsin hyväkuntoista, mutta paikoin tien pinnoituksessa on teräviä reikiä, joita on syytä pitää tarkasti silmällä. Lyhyt pätkä Pitkärannan länsipuolella oli tietyön alaisena.

Pitkärannassa kävimme ravintolassa syömässä toistaiseksi viimeisen aterian Venäjän Karjalassa. Palvelu pelasi nytkin puhtaalla suomella ja ruoka oli hyvää. Pysäköinnin yhteydessä meitä jututti täydellistä suomea puhuva mies. Mies kertoi, että eivät ole ajat enää kuin ennen, jolloin saattoi käydä autolla vaikka Mustalla merellä. Nyt siihen ei enää ollut varaa. Polttoaine oli liian kallista palkkatasoon verrattuna. Juttukaverimme mainitsi myös, että tavallisen kansan mielestä miliisi on paljon pahempi kuin mafia. Emme epäilleet miehen sanoja, vaikka itse olimme saaneet miliiseiltä täydellistä palvelua ja aivan ilmaiseksi.

Matka kohti rajaa jatkui. Muilla tuntui olevan kova kiire joko Venäjälle tai pois Venäjältä. Kaikki painelivat ohitsemme olipa sitten autossa Suomen tai varsinkin Venäjän maatunnus. Isossakin maassa matka joutuu, kun on bensaa suonissa ja tuli persuksissa. Autojen kova vauhti oli yllättävää, kun muistetaan, että kallista polttoainetta säästyy, jos malttaa ajaa hiukan hitaammin. Runsaan viikon matkamme aikana emme itse tehneet kuin pari ohitusta. Sen sijaan meidät ohitettiin tämän tästä ja yleensä vauhdilla. Autoja saattoi olla rinnakkain jopa useita. Tämä on mahdollista, sillä tiet olivat enimmäkseen huomattavan leveitä. Erityisesti täytyy ihmetellä reippaita ohittajia myös tärisyttävillä sorateillä. Niillä ajaessamme emme aina voineet välttää spontaanien voimasanojen käyttöä. Siksi pirullista oli nimismiehen kiharoista aiheutuva tärinä. Hiekkatiet olivat yleensä muuten hyvässä kunnossa, mutta lanaus olisi tehnyt poikaa ja vaimentanut pahimman tärinän.

Valtatiellä emme matkan aikana nähneet yhtään kolaria, mutta ne eivät liene harvinaisia. Pietari-Murmansk -tien varrella oli runsaasti muistolaattoja ja kukka-asetelmia merkkinä siitä, että jonkun maallinen vaellus oli päättynyt siihen. Suuren maan rattaissa ei yksi ihminen paljon merkitse, mutta yksittäiselle ihmiselle oma elämä on yhtä arvokas valtakunnasta riippumatta.

Niiralan raja-asemaa lähestyttäessä oli viimeinen tilaisuus pistää auton tankkiin halpaa bensaa ja sallittu määrä varakanisteriinkin. Bensa-aseman vieressä sattui olemaan musiikkimyymälä. Musiikkikulttuuria ymmärtävinä matkailijoina astuimme sisään. Liikkeen sisällä oli mennä CD-levy väärän kurkkuun. Ei niinkään musiikkivalikoiman takia, vaan ylivertaisen viehättävän, kauniin ja kohteliaan myyjättären ansiosta. Kaunotar ei osannut suomea, puhuimme siis venäjää. Toivottavasti teimme edes karhean myönteisen vaikutelman kysyessämme muun muassa jo edesmenneen maineikkaan venäläisen laulajan Vladimir Vysotskin musiikkia. Sellaista ei löytynyt, oli tyydyttävä venäläiseen kokoelmalevyyn. Haikein mielin oli lähdettävä ystävällisten ja avuliaiden ihmisten maasta Venäjän tulliin ja poistuttava maasta.

Venäjän puolella toimittiin nytkin tarkasti ja jämptisti. Aluksi saatiin pikkulappu, johon merkittiin matkustajien määrä. Sitten toinen, se "inen"-loppuinen, lähti vaihtamaan käyttämättömät ruplat euroiksi. Rahanvaihtaja oli edellisestä levykaupan kokemuksesta yhä niin pyörällä päästään, että ei tahtonut osata oikealla väylälle, vaan käveli rahanvaihdon jälkeen odottamaan Venäjälle menevään jonoon. Kyllä tsuhna on totisesti tsuhna! (Tsuhna merkitsee venäläiselle suunnilleen samaa kuin ryssä suomalaiselle. Latojan huomautus.)

Tällä välin toinen ajoi auton passien tarkastuksen. Koska pikkulappu sanoi, että ukkoja on kaksi, ei passeja käsitelty. Olettivat puuttuvan saapuvan kohtapuoleen, joten määräsivät odottamaan kopin seinustalla. Jokainen kopille saapunut suomalainen muisti tiedustella, mikä kiikastaa, ja jokaiselle selitettiin, että kaveri hävisi johonkin - luonnollisesti ajattelivat, että oli niin umpikännissä, että joutui menemään oksentelemaan tai oli sammunut jonnekin... Kun varttitunti oli kulunut, määrättiin ajamaan jonoa tukkimasta 10 metriä eteenpäin ja odottamaan siinä. Hukassa olevaa ei saanut mennä etsimään. Toisen varttitunnin kuluttua kadonnut jo saapuikin.

Suomen puolella ajettiin tullirakennuksen edessä olevaan jonoon. Paikalla pasteeraillut tullimies katsoi Äänisen takamailla punaruskeaan rapaan peittynyttä Tsigulin kylkeä ja tiedusteli: "vertako tuossa auton kyljessä on?" Passit käytiin esittelemässä sisällä ja palattiin autoon istumaan. Paikalle säntäsi em. tullimies ja valisti tiukasti, ettei saa lähteä ajamaan ennenkuin on lupa annettu. Ei oltu yritettykään. Tullimies julisti mahtipontisesti, että nyt tämä auto tarkastetaan läpikotaisin, aloitetaanpa täältä peräluukusta. Tullimies tivasi, että eikö juuri eilen menty Venäjälle. Ei uskonut, että viikko sitten mentiin, vaan piti passista kummankin näyttää. Peräluukun tavarasekamelskaa ja arkaaista reppua silmätessään tullimiehen into laantui nopeasti, pelkkä silmäys korvasi perinpohjaisen syynin. Tullikin voi siis olla elämys. Tällä kertaa Venäjä voitti tehossa ja tyylipisteissä Suomen mennen tullen puhtaasti 2-0.

Venäjän leveän tiestön jälkeen ajoväylä Suomen puolella oli kapeaa ränniä, jossa hirvitti ajaa. Puoli metriä kun vippaisi vasemmalle, niin jo olisi toisen nokassa. Toista oli Venäjällä: vaikka pysähtyi keskelle tietä karttaa lukemaan, niin silti kolme, neljä autoa mahtui rinnan ohittamaan.

Lukijaa mahdollisesti kiinnostava ainoa mainittava sattuma loppumatkalla oli toisen takarenkaan tyhjeneminen 100 km ennen Jyväskylää. Suojärven miliisien maaginen vaikutus ei ilmeisesti ylettynyt enää Länsi-Suomen lääniin saakka.

Ystävällisten ihmisten maasta oli haikeaa tulla kotiin, mutta joskus takaisin on palattava. Matkaa Ladalla 1200L kertyi reilut 2700 km. Kustannukset kaikkine päivineen kuten bensat, Venäjän liikennevakuutus, majoitukset, remontit, ruoka ja vaatimattomat tuliaiset mukaanlukien olivat noin 190 euroa/henkilö. Päiväkohtaiseksi hinnaksi tulee siis 23,75 euroa. Kokonaiskustannuksiin on laskettava myös viisumin hankinta 45 euroa. Maahantulolupa eli viisumi maksoi siis noin 20% koko matkamme kustannuksista.

Loppusanat

Kenelle Karjalan matkailua voi suositella ja kenelle ei? Jos kaipaat pintaliitoa ja -kiiltoa, viiden tähden hotelleja, ostosparatiiseja, McDonalds'sia, internet-baareja, pizzerioita, yökerhoja ja haluat kokea kiireen tuntua ja hälinää ja vielä vinguttaa luottokorttia, ei Karjala luultavasti ole paras matkakohteesi.

Karjala voi olla matkakohteesi, jos haluat kokea nostalgiaa ja menneen ajan tuntua tässä hetkessä, ystävällisiä ja luonnollisia ihmisiä, palvelua ulkomailla suomen kielellä (monissa kohteissa lähellä Suomen rajaa) ja kokea alkuperäisempi luonto kuin Suomessa.Tämän kaiken voit tehdä vieläpä hyvin edullisesti. Toisaalta voit varautua tavallista matkailijaa aktiivisempaan omatoimisuuteen, oikeaan puuhalomaan. Myös venäjän kielen auttavaa osaamista voi pitää erittäin suotavana. On sääli, ettei meidän lisäksemme muita nuoria matkailijoita lainkaan näkynyt, vain sotaveteraaneja tai Karjalasta evakkoon joutuneita lähisukulaisineen. Karjalan matkailu nuorelle voisi olla hyvinkin maailmankuvaa avartava kokemus.

Karjalasta matkakohteena kiinnostuneille ja muillekin välttämätön tietolähde on Markus Lehtipuun monumentaalinen, moniulotteinen teos "Suomalainen matkaopas KARJALA" v. 2002. Kirjan julkistaminen Neuvostoliiton aikana olisi ollut mahdotonta tai olisi varmuudella johtanut noottikriisiin. Majoitusliikkeiden sijainti selvitettiin matkaoppaan avulla, mutta mitään varauksia ei ollut tehty etukäteen. Kirja sisältää pikaohjeet myös venäjän kielen salaisuuksiin. Kirjoitettu venäjän kieli avautuu jo kummasti, jos opettelee edes kyrillisen aakkoston ja vain muutaman vieraan kirjoitusmerkin. Esimerkiksi tavallinen sana "pectopah" onkin tutulta kuulostava "restoran". Monet kirjoitetut venäjän sanat avautuvat samaan tapaan.

Hyvä tietolähde on myös Ilmari Susiluodon Pieni Karjalakirja kirjallisuuslähteineen v. 2001.

Valuuttakursseista. Markan vaihtokurssina ruplaan nähden matkakertomuksessa on käytetty kerrointa 1 markka = 4 ruplaa. Aunuksen hotellilaskussa 1 euro on 29.6411 ruplaa.

Viisumit hoidettiin kätevästi postitse RTT-matkapalvelujen avulla, IMATRA, Tainionkoskentie 8, 55100, Puh. 0201 788 150. (Tämä järjestäjä on sittemmin ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin.)


Viimeksi päivitetty 25.1.2016 ulkoisten linkkien muuttumisen/puuttumisen takia.