Isossa itäisessä naapurimaassamme olin känyt aiemminkin. Tällä kertaa kyseessä oli Jyväskylän yliopiston opintomatka, jonka osallistujat ovat aidosti kiinnostuneita Venäjästä ja osaavat myös maan kieltä. Kokoonpano näkyi käytöksessä: ei viinanhöyryistä vapinaa eikä taivastelua ja päivittelyä naapurimaamme olosuhteista, uhoamisesta puhumattakaan. Miksi muuten lähteä minnekään, jos kaiken pitäisi olla aivan kuin kotona? Kiitos kumppaneille hienosta matkasta!Nuijamaan tullin toiminta Venäjän puolella oli vain varjo entisestä. Saimme istua autossa, matkalaukkuja ei avattu lainkaan. Tulliselvityslomakkeet ja passit sentään kerättiin tarkastukseen, mutta palautettiin pikapikaa takaisin.
Majapaikkamme Pietarissa oli v. 1913 valmistunut hotelli Neva, kyrillisin aakkosin "Heba". Vaikutuksen Nevassa tekivät noin 5 m korkeat huoneet ja metrinen ulkoseinä. Hotellissa oli käyty ennenkin, rappusten kivilaatat olivat aikojen saatossa ja turistien vyöryssä hioutuneet reunoiltaan pyöreiksi. Osassa hotellia oli menossa remontti. Pientä pintaremonttia kaipaisi myös Pietarin kaupunki.
Pietari kokonaisuudessaan oli salojen ja takametsien miehelle huimaava elämys, mysteeri ja suuri performanssi. Kaupunki on käsittämättömän suuri, siellä aistii väkevästi historian siipien havinan, ihmisten paljouden ja jopa kosmisen ulottuvuuden. Yksi huipentumista on kävely Neskij Prospektilla, joka on yhtä suurta mylläkkää: liikenteen ja ihmisten paljous, myyntikojuja, liikkeitä,haitarinsoittajaa, kerjäläistä, muotokuvamaalaria, mainoksia, naisten näyttäviä sääriä...
Näkemäni mielenosoitus punalippuineen ja kuvineen oli kannanotto Neuvostoliiton ja vanhojen aikojen puolesta. Vähäisen joukon nuorimmat olivat noin seitsemänkymppisiä ja demonstraatiosta veto poissa, laulusta huolimatta - valitettavasti. Neuvostoliitto ei enää palaa, tai kuka sen tietää. Mielenosoittajien kaipuun vanhaan ymmärtää, kun muistaa vanhusten vaatimattomat eläkkeet. Aikanaan oli sankarillisesti taisteltu isänmaan eli rodinan puolesta ja rakennettu suurta ja mahtavaa. Nyt olisi jo aika nauttia työn hedelmistä.
Pietarin valtasuoni on 74 km pitkä Nevajoki Laatokasta Suomenlahdelle. Nevan ja sen haarojen yli menee satoja siltoja. Siellä täällä näki harrastuskalastajia onkineen ja heittovapoineen. Tulvavesi on aikojen saatossa tehnyt useasti pahaa jälkeä kaupungissa, viimeisin niistä vuonna '75. Nyt ollaan tulvat panemassa kuriin rakentamalla pato Kronstadtin kautta Suomenlahden perukkaan. Pato ei ole vielä valmis ja se jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. On pelättävissä, että patoaltaasta tulee viemärien saostusallas ja pietarilaiset kirjaimellisesti hukkuvat aineeseen nimeltä p***a. Jo nyt on havaittu, että meriveden laatu on huonontunut. Toivottavasti jätevesien käsittely saadaan pikaisesti kuntoon ennen kuin on myöhäistä.
Sosialismin yksi suurimpia saavutuksia — jono — näyttää Venäjältä itsenäistymisen myötä kadonneen. Ruokakauppoja oli riittämiin ja monet niistä alati auki. Ruokavalikoima oli päällisin puolin, tuiki tärkeine banaaneineen, hyvin riittävä. Kiinnostavaa ja paradoksaalista oli, että pisin näkemäni jono Pietarissa oli erään etnisen ravintolan kassalla, paikka oli muutenkin tupaten täynnä. Ravintola oli McDonald's Nevskin varrella. Itse kävin toisessa etnisessä ravintolassa nimeltä Carrols. Menu ja ruoan ravitsevuus oli sama kuin Jyväskylässä.
Yksi yhteisen ohjelman kohteista oli Pietari-Paavalin linnoitukseen tutustuminen. Sen pyhättöön on haudattu kaikki Venäjän tsaarit paria poikkeusta lukuunottamatta. Olihan Pietari muinoin Venäjän pääkaupunki. Pyhättöä suuremman vaikutuksen tekivät entisajan tyrmät, joihin kuului päässeen täysihoitoon varsin pienellä vehkeilyllä. Ihme, jos moisesta on kukaan selvinnyt hengissä. Vangin etuihin oli kuulunut muun muassa saunassa käynti kahdesti kuukaudessa. Muu aika vietettiin kirjaimellisesti kiven sisässä. Tällä kirjoituksella olisi pääsy tyrmään ollut ilmeinen menneinä aikoina. "Saas nährä" mitä nyt seuraa ja kenen toimesta?
Pimeitä rahanvaihtajia ei nykyään onneksi näy. Kelluva ja vaihdettava rupla on poistanut rahanvaihtajat. Muuta yritystoimintaa on kuten vapaassa markkinataloudessa pitääkin. Kiertoajellulla pysähdyttäessä kultakupolisen Iisakin kirkon aukioilla huomasin sovittavani upseerin koppalakkia päähäni. Vasta kolmannella yrittämällä löytyi tarpeeksi kookas päähine. Siinä vaiheessa oli ahkeran myyjän kanssa tullut jo niin luottamukselliset liikesuhteet, että myyjää ei voinut pettää perumalla kaupat. Niinpä salainen ja pitkäaikainen haaveeni oli toteutunut ja olin komean koppalakin ylpeä omistaja.
Tänään (2.6.) kerrottiin rahayksikkö euron saavuttaneen alimman noteerauksensa sitten syntymänsä. Onkohan eurosta tulossa uusi moderni "rupla". Monet merkit viittaavat vanhan tutun suunnitelmatalouden suuntaan. Oikea Venäjän rupla on sen sijaan ollut melko vakaa sitten viime vuoden elokuun devalvaation. Päivän kurssi oli noin 4 ruplaa markalla.
Pietarissa näki urheita polkupyöräilijöitäkin muun liikenteen seassa, jopa ruuhkaisella Nevskillä. Pyöräteitä ei kaupungissa liene metriäkään. Saint Petersburgiin verrattuna Jyväskylä lähiseutuineen on todellinen pyöräilijän paratiisi. Sunnuntaina 30.5. poislähtiessä vastaamme ajeli paikallinen pyöräilyseuran porukka yhteislenkillään. Seuraksi pyöräilijät tunnisti yhtenäisestä sinisestä ajoasusta Jyväskylän Pyöräilyseuran malliin. JyPS:n asu kyllä on kanarialinnun keltainen, jotta sitä ei vahingossakaan sekoitettaisi Pietarin Pyöräilijöihin..
Viipurin tori on todellinen markkinavoimien mellastuspaikka. Tavaraa ja kauppiasta riitti. Kauppiaat puhuivat suomea ja muun muassa suomenkielistä kevyttä musiikkia oli koko kirjo Abbaa myöten. Kysyin olisiko mitään venäläistä Kalinka-tyylistä musiikkia. Ei ollut vaikka Venäjällä oltiin. Kalinkalle ei liene Viipurissa kysyntää. Minullakin oli taskussa vielä ruplia, mutta niistä pääsi eroon vaivatta. Ostin lenkkitossut jonka veroisia ei minulla liene koskaan ollut. CD:t eivät rajoittuneet musiikkiin. Myynnissä oli Windowsin versioita uusimpana Windows 2000. Lieneekö edes MicroSoft julkaissut sitä vielä virallisesti?
Viipurin keskusaukiolla vanhan mieltä lämmitti jykevästi paikoillaan seisova kolossaalinen Vladimir Iljits Leninin (os. Uljanov) patsas. Historiaa ei voi muuttaa patsaita kaatelemalla, vaikka niin aina välillä yritetään. Pietarissa en nähnyt yhtään perustoverimme veistosta, mutta sellaisenkin tiettävästi löytää, jos osaa etsiä.
Tullessa rajamuodollisuudet olivat hiukan tiukemmat kuin mennessä. Nyt sentään noustiin autosta pois. Auton luukkuja nosteltiin, mutta laukkuja ei pengottu. Aikaa Venäjän tullissa kului puolisen tuntia. Siinä ehti ihastella tullirakennusta, joka on kovasti vaatimaton puinen hökkeli. Vessa on toimiva, mutta haju taatusti autenttinen. Tuli mieleen, että joutaisi räjäyttää taivaan tuuliin koko mörskä. Tarkemmin ajatellen voisi olla viisasta tehdä siitä museo, sitten kun jo pitkään rakenteilla ollut uusi tullirakennus joskus valmistuu. Vanha tullirakennus sanattomalla laulullaan kertoisi paremmin kuin mitkään oppikirjat miksi kävi kuten kävi.
Seuraava pysähdyspaikka oli rajavyöhykkeellä Rättijärven Tax Free Shop. Siellä pysähdyttiin vapaaehtoisesti enemmän kuin puoli tuntia - ja taas edullisille ostoksille - kyllä elämä on sitten ihanaa! Joku toisesta porukasta sadatteli kaljan kalleutta, olisi pitänyt ostaa muualta, mutta nyt oli viimeinen "edullinen" tilaisuus.
Rättijärven jälkeen oli vielä Venäjän puolella passien tarkastus, mutta siihenkään ei paljonaikaa hukattu.. Rajan ylityksen jälkeen joku mainitsi jotain sivistyksestä. Toivottavasti sitä on runsaasti molemmin puolin rajaa.
Jyväskylän tilausajolaiturissa pistin ylpeänä päähän hankkimani upseerin koppalakin ja aloitin matkan viimeisen etapin jalkaisin. Bussiasemalla sattui olemaan joukko varusmiessotilaita. Oli huomaavinani muutaman sotilaan silmäyksistä, että ilmestymiseni aiheutti ansaittua hämmennystä. Tyylikkäästi suomalainen sotilas tämänkin koettelemuksen kesti. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka siinä sittenkin olisi korkea-arvoinen venäläinen upseeri!
Pietarin opintomatkaterveisin
Kauko Saarinen
